Palstan aiheena ovat tällä kertaa luonnonmukaiset eristemateriaalit, jotka sopivat perinteisen hirsitalon lämmöneristeiksi. Käsittelemme siis ylä- ja alapohjan eristeitä sekä hirrenväleisin ja karminrakoihin tarkoitettuja riveitä. Salvottuihin ulkoseiniin emme suosittele minkäänlaisia lisälämmöneristeitä, vaan ainoastaan ilmatiiviyttä parantavia kerroksia kuten savirappausta tai pinkopahvia.

Liimamaali on mainio maali sekä uusille että vanhoille pinnoille - laudalle, pahville, paperille ja rappaukselle. Tässä artikkelissa keskitytään puun ja sen ‘johdosten’ liimamaalikäsittelyyn.

Liimamaalin sively on vanha tapa valkaista esimerkiksi katto. Kun savupirteistä luovuttiin, huoneisiin haluttiin uusi vaaleampi ilme. Yksikertainen ja halpa liimamaali oli siihen oiva ratkaisu. Vain eläinliimaa, vettä ja liitua!

Perinteisesti julkisivuverhous on kiinnitetty suoraan hirsiseinään ilman tuuletusrakoa. Näin on toimittu myös purutäytteisissä lautataloissa, esimerkiksi rintamamiestaloissa. Tällä on tavoiteltu vedon poistamista eli ilmatiiviyden lisäämistä. Samasta syystä laudoituksen alla on usein käytetty tuota, tervapaperia tai rappausta, mutta kyseessä on yleensä ollut seinän oikaisu, ei tuulettaminen.

Tuuman lukijoille on varmasti jo selvinnyt, että hengittävyydellä tarkoitetaan materiaalin kykyä sitoa ja läpäistä nestemäistä vettä. Mutta mitä merkitystä tällä on, ja mihin kaikkeen tämä liittyy? Jotta kokonaisuuden voisi ymmärtää, on tarpeellista ensin avata muutamia termejä.

Iso-Puolalan päärakennuksen hirsikehikko on varsin hyväkuntoinen ollakseen yli 240-vuotias. Se johtunee ennen kaikkea vankasta luonnonkiviperustuksesta, joka on pystytetty vakaalle kalliopohjalle. Kehikosta kuitenkin löytyi vauriokohtia. Niiden syyksi paljastuivat 1900-luvun jälkipuoliskolla tehdyt julkisivulaudoituksen korjaukset.

Nykyisin eri lehdissä julkaistaan kiitettävästi juttuja taidolla kunnostetuista vanhoista taloista ja perinteisellä hirsitekniikalla toteutetuista uudisrakennuksista. Artikkeleissa vilahtelee silloin tällöin joko toimittajan, vanhan talon omistajan tai haastateltavan mestarin käsityksiä, joita ei voi ihan pureksimatta niellä. Usein näillä legendoilla on hyvin vanhat juuret.

Talonpoikaistalomme päärakennuksen vanhempi osa on valmistunut 1870-luvulla. Sen kivijalka on tehty aikakauden tyyliin lohkotuista ja vaihtelevan kokoisista luonnonkivistä. Myöhemmin kivet ovat maan liikkeiden vuoksi siirtyilleet, mutta pääosin kivijalka on edelleen ryhdikäs. Kivien väliset saumaukset ovat kuitenkin aikojen saatossa irronneet paikoiltaan.

Vanhemman osan kivijalkaa korjautettiin pahimmista vauriopaikoista jo muutama vuosi takaperin. Olen itse jatkanut kivijalkatyötä muiden korjaustöiden lomassa. Tekemistä riittää edelleen.

Remontin ja kunnostamisen voi yhdistää asumiseen. Vaaditaan vain tiukkaa logistiikka ja selkeää aikataulutusta. Kotityömaalta voi käydä myös palkkatöissä ja pyörittää lapsiperhearkea, joskin kodin ulkopuolisille harrastuksille ei välttämättä jää aikaa.

Tuumassa 2/2014 käsiteltiin rakennussuojeluesityksen tekemistä. Kyse oli siis alkuneuvoista kiperän asetelman äärellä olijoille, yhdistyksemmehän ei voi olla tukena paikallistuntemusta vaativissa ratkaisuissa. Vuorossa on katsaus kaavoitukseen – samasta syystä, suoran avun korvikkeeksi. Olkoon se ainakin lämmin kädenpuristus kaavamurheisille. Maankäytössä kaikki ei ole niin auvoista kuin lakien, kuntien imagotavoitteiden ja päättäjien ’kivapuheen’ perusteella voisi luulla.

Meillä rakennusperinnöstä välittävillä on herkkyyden taakka. Kohtaamme tilanteita, joissa meille tärkeä rakennus tai ympäristö on vaarassa joutua puretuksi tai sen arvot tuhotuiksi. Ensin tulee suru, sitten harmistus, ja vähitellen syntyy tarve toimia. Ongelmana on usein tämä: tahtoisin tehdä jotain, mutta en tiedä, miten.

Nyt on kiire! Jos haluat ensi kesänä raksailla ulkona tai sisällä tai uudistaa väritystä tai pihanäkymiä, nyt on viimeistään aika saattaa lupa-asiat kuntoon.

Asunnon ostajan silmään osuvat ensimmäiseksi roikkuvat pahvit ja pölyinen pinta. “Kamalat, noi eka veks”, on valitettavan usein kuultu kommentti työmaalla. Sääli, sillä samalla häviää koko talon historian mittainen tarina, joka on tallennettu seinien kerroksiin.

Ihmisellä on tarve kohentaa asuinympäristöään. Mikä sopisikaan paremmin sisätilojen kaunistamiseen kuin tapetti, jolla kaunista jälkeä saa nopeasti. Luon seuraavassa katsauksen tapetointiin, siihen liittyviin materiaaleihin sekä muutamiin erikoistilanteisiin. Pohjaan sen omaan tietämykseeni ja kokemukseeni, ja tapisointikohteena on tietenkin vanha talo.

Vanhassa talossa ulko-ovi tai kylmän kuistin ja eteisen välinen ovi saattaa olla ajan saatossa hieman ravistunut eikä välttämättä enää pidättele kylmää yhtä hyvin kuin aiemmin. Samaten ovi saattaa olla vain yksinkertainen, eli eteistila ei alun perin ole ollut varsinaista lämmintä tilaa. Jos eteistilan kuitenkin haluaa lämpimäksi, ei välttämättä tarvitse ryhtyä tuplaoven asentamiseen tai peräti oven vaihtamiseen.

Kun vanhaa taloa laajennetaan tai taloon tehdään ulkopuolista lisälämmöneristystä, joudutaan pohtimaan ikkunoiden sijaintia seinärakenteessa. Vanhoissa hirsitaloissa ikkunakarmit ovat yleensä olleet saman levyisiä hirren paksuuden kanssa. Tällöin ikkunat ovat asettuneet seinien sisä- ja ulkopintojen kanssa samaan tasoon. Vanhojen talojen yksi oleellinen ulkosuun liittyvä piirre onkin juuri ikkunoiden sijainti seinän ulkopinnan tasossa.

Nautelan museon pihapiirissä on kaksikerroksinen hirsinen vilja-aitta, johon kaiverrettu vuosiluku viittaa rakennusvuoteen 1802. Useaan kertaan siirretty kehikko sekä siirroissa uudelleen tehty vesikate olivat päässeet sen verran huonoon kuntoon, että aittaa ryhdyttiin kunnostamaan.

Suopakuuraus on perinteinen käsittelemättömien puulattioiden hoitomenetelmä, ja se soveltuu sekä uusille että vanhoille pinnoille. Kylmällä vedellä, pellavaöljysuovalla ja kuurausharjalla pesemällä pinnasta saadaan vaalea, kova ja kestävä.

Haluaisimme ottaa vanhan omakotitalon avovintin asuinkäyttöön. Vintille on tarkoitus rakentaa kaksi makuuhuonetta ja pieni aulatila. Kuinka ulkoseinien ja katon eristäminen tulisi tehdä? Ulkokatteena on sementtitiili, jonka alla on vanha pärekatto. Mitä nykyiset rakennusmääräykset vaativat?

Keittomaalin mainiot ominaisuudet tuntevat kaikki - se on hengittävää, hyvin peittävää, helposti siveltävää ja vieläpä edullista. Muuten niin täydellisen maalin ongelmana on kuitenkin home. Tuo mustapilkkuinen mieliharmi ilmaantuu maalatulle pinnalle pahimmillaan parissa vuodessa.

Kellarin seinät olivat tummuneet vuosikymmenten saatossa ja kaipasivat kipeästi kalkitusta. Pikainen kierros alueen maalikaupoissa osoitti, että kalkkimaalin metsästys oli hankalaa. Sen hintakin oli muun remontin rasittamalle kukkarolle turhan suolainen. Niinpä päätimme selvittää, miten kalkkimaalia voisi tehdä itse.